COVID-19 on ollut ennenkuulumaton globaali pandemia. Uusi tartuntatauti on ollut tragedia monille sairastuneille tai läheisensä menettäneille. Pandemian vaikutukset sekä yksilöihin että yhteiskuntaan ovat olleet laajoja – useat meistä eivät suhtaudu enää samalla tavalla kuin pari vuotta sitten esimerkiksi kättelyyn, matkustamiseen, julkisella paikalla yskimiseen, rokotusten ottamiseen tai kokousten järjestämiseen. Sosiaali- ja terveyspalveluissa on jouduttu tekemään kipeitä päätöksiä toimintojen priorisoinnista ja terveyspalvelujen kantokykyä on koeteltu. Uusien virusmuunnosten erot aiempiin verrattuna muun muassa tartuttavuudessa ja aiheutuvan taudin vakavuudessa ovat vaatineet koko yhteiskunnalta nopeaa sopeutumista uusiin tilanteisiin. Myös terveyspalvelujen käytännön työssä on jouduttu venymään merkittävästi. Laajempia vaikutuksia esimerkiksi priorisointien johdosta kasvaneen hoito- ja palveluvelan vaikutuksista on pystytty arvioimaan vasta alustavasti.
Epidemia on vaatinut myös uudenlaisia ja luovia tiedonhallinnan prosesseja ja ratkaisuja nopealla aikataululla. Etäpalvelujen käyttö on kasvanut huimaa tahtia. Laboratoriotoimintaan on luotu massatestauksiin soveltuvia toimintatapoja ja uusia palvelumalleja, joiden kautta testiin on voinut hakeutua matalalla kynnyksellä ilman totuttua testaustarpeen arviointia. Vapaaehtoiset sovellukset vahvistetuista tartunnoista ilmoittamiseen ja altistuneiden varoittamiseen ovat tulleet laajasti kansan kännyköihin. Uudet sähköiset todistukset rokotuksista, sairastetusta taudista tai laboratoriotutkimusten tuloksista on pystytty luomaan ja ottamaan laajasti käyttöön, ja todistusten tarkistukset ovat arkipäivää matkustamisessa ja monissa maissa myös vapaa-ajan palveluissa. Massarokotus- ja massatestaustoiminnasta on tarvittu tiedot yhteentoimivassa muodossa sekä väestötasoista epidemian ja rokotusten etenemisen seurantaa että henkilökohtaisia todistuksia varten. Yhteiskunnan ja palvelujen vähittäinen avaaminen karanteeni- ja eristyskauden jälkeen on mahdollistettu uusien rokotteiden ja tutkimusten, mutta myös uusien toimintamallien ja niitä tukevien tietopalvelujen, olemassa olevan tiedon uudenlaisen yhdistelyn ja uusien sovellusten kautta.
Kaikki edellä kuvatut elementit taistelussa pandemiaa vastaan ovat edellyttäneet sekä uusia tiedonhallinnan ratkaisuja että olemassa olevien rakenteiden, palvelujen, järjestelmien ja rekisterien sovittamista uuteen tilanteeseen. Uusi kansainvälinen ja kansallinen tieto sekä uudet rokotteet ja tutkimukset on tarvittu nopeasti hyödynnettäväksi käytännön työssä. Pandemia on tehnyt näkyväksi paitsi uusia ja luovia innovaatioita, myös esteitä ja hidasteita sille, että tiedot saadaan koottua ja hyödynnettyä tehokkaasti ja nopeasti.
Vaikka poikkeustilanne ei olekaan päättynyt, pandemiasta saatuja oppeja on syytä ottaa sovellettavaksi sekä tuleviin epidemioihin että laajemminkin sosiaali- ja terveyspalvelujen tiedonhallinnan ratkaisujen kehittämiseen. Olemassa oleva infrastruktuuri ja jo pitkään toimineet järjestelmät sekä kansalliset tietojärjestelmäpalvelut on pystytty sovittamaan palvelemaan toimintaa myös poikkeustilanteessa. Tietojen laatua on ollut pakko parantaa monin eri tavoin, jotta on voitu tehdä laajamittaisia päätöksiä eri tasoilla tai luoda käytännön elämää ja yhteiskunnan avaamista tukevia toimintamalleja ja palveluja. Tietojen kattavaan ja oikeelliseen kokoamiseen ja kirjaamiseen on kiinnitetty erityistä huomiota. Yhteisesti sovitut ja yli organisaatio- ja järjestelmärajojen käytettävät koodistot ja rajapinnat ovat mahdollistaneet tietojen kokoamisen myös poikkeustilanteessa sellaisessa muodossa, että niiden jatkohyödyntäminen on mahdollista. Uudet ratkaisut on pystytty tuottamaan olemassa oleviin tietojärjestelmäpalveluihin ja infrastruktuuriin nojautuen, hyödyntäen pitkäaikaisen kehittämistyön aiempia tuloksia ja valmiita standardeja. Tietoturvallisuudesta ja yksityisyyden suojasta on huolehdittu monilla tasoilla huolimatta siitä, että uudenlaiset tiedonvälitystarpeet ovat aiheuttaneet myös uusia riskejä.
Tärkein oppi on kuitenkin se, että laaja yhteistyö ja hinku ratkaisujen löytämiseen poistavat kehittämisen esteet. Epidemia on osoittanut, että laajoissa verkostoissa yhteentoimivien ratkaisujen nopea kehittäminen – jopa kansainvälisesti – on mahdollista, jos tarve ja tahtotila löytyy. Tämä edellyttää kuitenkin toimivasta tietopohjasta ja yhteentoimivuudesta huolehtimista monilla tasoilla: lainsäädännössä, toimintamallien ja käytännön prosessien sopimisessa, kerättävien ja hyödynnettävien tietojen rakenteisessa ja yhteismitallisessa määrittelyssä sekä tietojärjestelmien uusien ominaisuuksien sekä teknisten ratkaisujen kehittämisessä. Ratkaisujen avaimena kaikilla tasoilla on ollut laaja yhteistyö ja yhteinen tahtotila sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Keskeisin onnistumisten edellytys on toimivuus käytännössä: esimerkiksi COVID-19 -tiedonhallinnan ratkaisujen kansallisessa kehittämisessä ja ohjauksessa on pyritty erityisesti priorisoimaan sitä, että uudet ratkaisut ja tietotarpeet saataisiin mahdollisimman sujuvaksi osaksi sote-ammattilaisten käytännön työtä ja sujuvia palveluja asiakkaille, ja että käytännön työhön sosiaali- ja terveyspalveluissa kohdistuisi mahdollisimman vähän lisäkuormitusta. On tärkeää, että opit, onnistumiset ja haasteet pandemian aikana tehdyistä tiedonhallinnan ratkaisuista kootaan ja analysoidaan niin, että tulevaisuudessa osataan toimia vieläkin paremmin – ei pelkästään poikkeustilanteissa vaan myös uudenlaisessa arjen palvelutuotannossa ja kehittämistyössä.
Juha Mykkänen
STTY:n hallituksen varapuheenjohtaja
Kirjoittaja on terveydenhuollon tietojenkäsittelyn dosentti Itä-Suomen yliopistossa, johtava asiantuntija (tietoarkkitehtuuri, yhteentoimivuus ja standardit) THL:n Sote-tieto ja tiedonhallinnan ohjaus -yksikössä ja THL:n Tiedonvälittäjät-osaston COVID-19 valmiusryhmän 2 vetäjä.
You must be logged in to post a comment.