Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojenkäsittelyn konferenssikulumisia

Pandemian aiheuttama sosiaalisen eristäytymisen tarve ei tänä vuonna näytä estävän tieteellisten tapahtumien järjestämistä, sillä suuri osa suunnitelluista tapahtumista on voitu järjestää virtuaalitapahtumina. Yksi tällainen on hoitotyön tiedonhallinnan kansainvälinen konferenssi ”Nursing … Read more

Sosiaalialan tiedonhallinta ja digitalisaatio hurjassa kehitysvauhdissa

Puhun varmasti monen sosiaalialan ammattilaisen puolesta sanoessani, että sosiaalialan koetaan olevan näkymättömissä puhuttaessa sosiaali- ja terveydenhuollosta. Monelle voi tulla yllätyksenä, että sote-uudistus on muutakin kuin lääkärille pääsyä tai fysioterapiaa. Sama … Read more

Yhteisen asian äärellä

Tätä blogitekstiä kirjoittaessani jäin pohtimaan yhdistystoiminnan olemusta ja mikä yhdistys oikeastaan on. Kansalaisyhteiskunnan tutkimusportaalista löytämäni määritelmän mukaan Yhdistyksellä tarkoitetaan useamman kuin kahden henkilön vapaaehtoisuuteen perustuvaa yhteenliittymää, jonka perustana on jokin … Read more