Tämä kirjoitus alkaa vuodesta 2013…
Sote-uudistus on tätä ennen kaatunut jo useampaan kertaan edeltävinä hallituskausina. Tuolloin käynnissä ollut seuraava yritys oli Kataisen hallituksen laatima, jossa sote-uudistus tähtäsi yhteenliittymistä kuntauudistuksen kanssa, jossa palveluiden järjestämisestä olisivat vastuussa riittävän isot ja vahvat peruskunnat. Eteneminen pysähtyi kuitenkin ns. kuntakapinaan ja sote-uudistus kaatui keväällä 2013 peruspalveluministerin esittäessä eroanomuksensa. Samaan aikaan Suomen Kuntaliitossa oli kuhinaa, josta syntyi jotain uutta. Yhteistyön alku, jossa alue- ja kuntarajat ylittävä sote-tietohallintoyhteistyö hahmottui projektin muotoon. Yhteistyöverkosto sai nimekseen AKUSTI, jonka toiminta on jatkunut keskeytyksettä läpi sote-uudistuksien tähän päivään asti.
AKUSTI on aktiivinen verkosto, joka tukee sosiaali- ja terveydenhuollon muutoksia.
Yhteistyöfoorumin missiona on toimiva sosiaali- ja terveydenhuolto ICT-yhteistyötä edistämällä. Verkostoon kuuluvat sairaanhoitopiirit, sote-kuntayhtymät ja kunnat, Kuntaliitto sekä kansallisesti merkittävät toimijat, kuten esimerkiksi Kela ja THL. AKUSTIssa tehtyjen kehitysprojektien tulokset ovat vapaasti käyttöönotettavissa ja hyödynnettävissä. Tärkeänä tehtävänä on myös koota yhteen verkoston näkemyksiä ja tuoda niitä esille kansallisessa sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämistyössä.
AKUSTI-foorumin toimintamallissa on:
- päätöksiä tekevä johtoryhmä,
- asioita valmisteleva työvaliokunta,
- sekä erityisasiantuntijoista koostuva sihteeristö.
Verkoston toiminta perustuu kolmeen painopistealueeseen, jotka ovat yhteisen tarpeen mukaan tunnistettuja ja johtoryhmän hyväksymiä. Painopistealueina vuosina 2020-2023 ovat 1) yhteinen vaikuttamistyö, 2) digitalisaation edistäminen ja 3) tietojärjestelmäratkaisujen muutoksissa tukeminen.
Viimeisimpiä ja kenties myös tunnetuimpia AKUSTIn julkaisuja ovat asiakas- ja potilastietojärjestelmien tilannekuva ja digikehittäjille suunnattu Kehityskompassi, joka auttaa ohjaamaan kehitystyön rajalliset resurssit tärkeimpiin kohteisiin, edistää parhaita käytänteitä, auttaa välttämään sudenkuopat, luomaan kehitystiimille yhteisen kielen ja näkemyksen projektin tilasta.
Lisätietoa AKUSTIsta löydät kotisivulta ja voit tilata sieltä myös uutiskirjeen.
Yhteistyössä on voimaa!
Timo Ukkola, STTY:n hallituksen jäsen
You must be logged in to post a comment.